Kohti Kuortanetta – C-juniorien SM finaalit 9.-10.4.

Huomenna ne alkavat, nimittäin C-junioreiden SM-finaalit Kuortaneella. Mukaan on selvittänyt tiensä 16 valtakunnan parasta tyttö- ja poikajoukkuetta. Kausi alkoi jo lokakuun alussa tasoturnauksilla, ja sen jälkeen paremmuutta on mitelty viidessä pooliturnauksessa sekä välierissä. Kilometrejä on kertynyt mittariin runsaasti, varsinkin C-Redillä, joka pelasi koko kauden SM-sarjan pooleissa A ja B. 

C-Redin valmentaja Sami Lönn lähtee joukkueen kanssa kohti Kuortanetta odottavin mielin. Tämä 2007-syntyneiden tyttöjen joukkue aloitti valmistautumisen finaaleihin minileirityksellä viime sunnuntaina. Hauskanpitoa, pelisääntöjen kertausta sekä iltapäivällä kuusikkopaikkojen kokeiluja. Viikon lajitreeneissä joukkue on saanut sparrausta sekä Viestin omilta, että LP Viesti Akatemian B-tytöiltä. Keskiviikkona oli vuorossa harkkapeli C-Astrumia vastaan.

“Aigi ja Toni olivat saaneet Astrumin tytöt kyllä iskuun, ja meillä oli varsinkin ensimmäisessä erässä vielä vähän hakemista ja hermoilua. Harkkapelin edetessä homma lähti onneksi toimimaan ja saatiin tiukan puristuksen kautta 2-1 voitto siitä meille. Vielä jäi parannettavaa erityisesti joukkueen yhteispeliin, mutta siihen otetaan loppurutistus Kuortaneella perjantain treeneissä. Lähdemme reissuun heti aamusta että keritään Kuortaneella viideksi hallille. Koitetaan nauttia kauden viimeisistä kovista peleistä ja siitä että ylipäätään saadaan tänä vuonna pelata nämä pelit. Matkaan lähdetään teemalla pidetään hauskaa ja yritetään kaikkemme!” Sami Lönn kertoo.

C-Astrumin nuoret haastajat lähtevät myös Kuortaneelle intoa puhkuen – tätä on odotettu! Joukkue koostuu 2008-2009 syntyneistä tytöistä, joista peräti viisi tyttöä on vielä D-ikäisiä. Joukkueen päävalmentaja Aigi Alapuranen toteaakin koko kauden olleen erittäin positiivinen joukkueen kehittymisen kannalta ja Kuortaneen finaaleihin pääsy kruunaa tämän.

“On ollut hieno kausi tällä joukkueella jo tähän saakka, ja nyt ollaan finaaleissa. Sinne lähdetään pelaamaan iloista ja rentoa peliä, meidän omaa peliä – joukkueena. Voimme pitää hauskaa ja pelata ilman paineita. Lähdemme kyllä haastamaan turnauksessa ihan jokaista joukkuetta ja pelaamaan kauden parasta peliä. Hienoa päästä tällä porukalla jo tänä vuonna haistelemaan ison tärkeän turnauksen tunnelmaa!” kertoo Aigi.

Pelit Kuortaneella käynnistyvät lauantaina C-Redin osalta klo 11.30 WoVon C1:stä vastaan ja Astrumilla hieman myöhemmin, klo 13.00, paikallisvastustaja SoPaa vastaan.

Salon Viesti toivottaa molemmille joukkueille paljon onnea ja menestystä peleihin, sekä hauskoja hetkiä Kuortaneella!

 TÄRKEÄT LINKIT TURNAUKSEN SEURAAMISEEN:

SM-finaalien tulospalvelu Torneopalissa, josta löytyy myös aina suora linkki kunkin pelin striimiin: https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=vb2021n&sarja=TCSMfin
 Avajaiset ja kaikki pelit striimataan Lentopalloliiton YouTube-kanavalle:
https://www.youtube.com/channel/UC-HCPff2qbYtu-wR8EB67Bw

C-Astrumin pelit näkee myös joukkueen Facebook-sivun kautta:
https://www.facebook.com/salonviestieastrum